Blogi




Aikuislukion opiskelijoiden tekstejä Äidinkielen ja kirjallisuuden kursseilta



Minä ja suomalainen identiteettini

Suomalaisuus voi tarkoittaa ihmistä, joka on vaaleaihoinen, ja suomea äidinkielenään puhuva, ja Suomessa syntynyt. Tai sitten se voi tarkoittaa vain henkilöä, jolla on Suomen kansalaisuus ja joka on etnisesti vaikkapa afrikkalainen, eikä osaa välttämättä lainkaan suomen kieltä. Tai sitten se on jotakin näiden väliltä. Mitä lähemmäksi nykyhetkeä tullaan, sitä useammin sana ”suomalainen” tarkoittaa jälkimmäistä eli Suomessa elävää, jonkin muun kulttuurin edustajaa.

Minä olen suomalainen, niin etnisesti, kielellisesti kuin kansalaisuudeltanikin. Synnyin
suomalaisten vanhempien lapsena ja vartuin aikuiseksi 100% suomalaisessa ympäristössä. Olen koko elämäni tullut toimeen suomen kielellä.

Arvostan omaani ja kaikkia muitakin maailman kulttuureja ja ajattelen, että mitä enemmän erilaisia kulttuureja maailmassa on, sen parempi. Olen kuitenkin huolissani pienten kansojen puolesta tässä globaalissa maailmassa. Pelkään, että liiallinen maahanmuutto, ja englannin kielen valta-asema varsinkin viihteessä uhkaavat muiden pienten kansojen ohella suomalaisuuttakin tulevaisuudessa.

Hanna Hietikko kirjoittaa suomalaisuudesta artikkelissaan Mitä suomalaisuus on ja miten sitä ylläpidetään? (Ilkka-Pohjalainen 15.4.2020) Mediarepresentaatioilla on ollut merkitystä suomalaisuuden rakentamisessa alusta alkaen. Hietikko kirjoittaa: “Käsittelen myös suomalaista rasismia ja kolonialismia, jotka ovat edelleen vaiettuja ilmiöitä.” Ihmettelen, miten Hietikolta on voinut jäädä huomaamatta Suomessa käyty rasismikeskustelu. Lisäksi ihmettelen, ovatko suomalaiset harjoittaneet todella kolonialismia. Suomellahan ei ole edes ollut siirtomaita!

Hietikko käyttää artikkelissaan suomalaisuudesta sanaa “keksintö”. Tämä on mielestäni vähättelevää, sillä suomalaiset ovat oikeasti olemassa oleva kansa, joka puhui suomalaisia murteita paljon ennen suomen kirjakielen kehittymistä, ja esivanhempamme elivät tällä alueella vähintään satoja vuosia, selviytyen sodista ja katovuosista.

Totta kai Suomessa on jossain määrin rasismia, ja muita negatiivisia piirteitä, mutta niitä on kaikissa muissakin kansoissa. Jos rasismi todella olisi merkittävän suuri osa suomalaisuutta, Suomen valtio ei varmasti ottaisi apua tarvitsevia vierasmaalaisia pakolaisiksi, eikä Suomeen olisi halukkaita tulijoita. Emme varmaan antaisi kehitysapuakaan. 

Suomalaisten ei tarvitse hävetä menneisyyttään. Jos haluamme kansana säilyä, meidän on oltava ylpeitä juuristamme, kuten muutkin kansat ovat. Meidän on pidettävä huolta siitä, että jälkipolvilla on maa, jossa suomalainen identiteetti voi säilyä.

Jouni Toivola
Äidinkielen ja kirjallisuuden 1. kurssi

Lähde:
https://ilkkapohjalainen.fi/lasten-uutiset/mita-suomalaisuus-on-ja-miten-sita-yllapidetaan-
mediarepresentaatioilla-on-ollut-merkitysta-suomalaisuuden-rakentamisessa-alusta-alkaen-1.4718806


Miten kulttuuri muuttuu?

Olen ollut Suomessa 17 vuotta ja seuraan koko ajan, miten kulttuuri ja ihmisten tavat muuttuvat sekä Turkissa että Suomessa. Olen muuttanut Suomeen 2004 elokuussa. Muistan hyvin, että silloin suomalaisilla olivat aivan erilaiset tavat, käytös ja puheet.

Ihmisten sisimmässä on nykyään vahva tyytymättömyyden tunne. Kulttuurin muutos johtuu osittain siitä, että ihmisistä suurin osa halua olla yksin ja ei halua ottaa ollenkaan vastuuta muista. Ne ihmiset, jotka haluavat olla yksin, haluavat nostaa itseään esiin yhteiskunnassa jonkin materian kautta. He ajattelevat, että eivät kuulu joukkoon, mutta kalliiden autojen, talojen ja vaatteiden kautta he yrittävät olla parhaimpia, vaikka se ei loppujen lopuksi kuitenkaan onnistu.

Kun tulin Suomeen vuonna 2004, ihmiset olivat varovaisempia, eivätkä lähestyneet minua heti, halaaminen ei ollut tavallista. Ihmiset pelkäsivät ulkomaalaisia, eikä kukaan ollut avoin kertomaan omista ongelmistaan. Myös ruokakulttuuri oli lihapainotteinen. Nyt nämä kulttuurin osat ovat muuttuneet huimasti. Suomessa puhutaan nykyään avoimemmin ongelmista. Ihmiset halailevat toisiansa enemmän, lihan syönti on muuttunut kasviksiksi ja nykysuomalaiset puhuvat helposti myös tuntemattomien ihmisten kanssa. Olen iloinen siitä, että jotkin kulttuurin osat ovat muuttuneet hyvällä tavalla.

Nykyään lapset oppivat erilaisia asioita netin kautta, vielä kymmenen vuotta sitten näin ei ollut. Tiedonsaaminen on helppoa. 20 vuotta sitten minun oli vaikea löytää tietoa, piti säästää kovasti rahaa, että saisin kirjoja. Niiden saamisessa meni aikaa. Oma lapseni on paljon tietoisempi kaikesta. Esimerkiksi maailmaan ongelmista ja ilmaston lämpenemistä hän tietää todella paljon ja myös sen, mitä pitää tehdä tilanteen parantamiseksi.

Uskon, että parisuhteessakin ollaan nykyään avoimempia kuin ennen. Esimerkiksi minun äitini ei ollut onnellinen, mutta entisaikaan eroaminen oli vaikeaa ja niin äitini vain kesti suhteessa surullisena. Kulttuurissani oli myös väärin seurustella toisten kanssa, jos ei ollut menossa naimisiin hänen kanssaan. Kun menin naimisiin, mieheni oli enemmän tietoinen parisuhdeasioissa verrattuina minuun. Minua pelotti aina, käykö minulle samalla lailla kuin vanhempieni suhteessa kävi. Onneksi näin ei tapahtunut, mieheni on ollut aina kohtelias ja antanut minulle vapauden. Olen vapaa menemään, mihin haluan ja tekemään, mitä haluan teen. Vapaus on tärkeä asia suhteessa
nykyaikana tai nykykulttuurissa, koska kaikkialla on liian kova kiire. Sen takia on tärkeää saada itselle aikaa tehdä jotakin yksin tai ystävien kanssa. 

Mielestäni kulttuurin muutos tuo hyviä ja huonoja käytäntöjä, mutta valintoja on paljon ja me olemme vapaita valitsemaan niistä hyvät tai huonot tavat ja asiat.
                      
Asli Demirkan
Äidinkielen ja kirjallisuuden S21-kurssi








Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa lukio-opinnot

Reilut kolme vuotta sitten istuin ensimmäistä kertaa luokassa aikuislukion opiskelijana. En muista mikä oppitunti se oli, mutta muistan sen tunteen kun hämmästyneenä mietin, että tässäkö minä nyt oikeasti olen. Opiskelu-urakka kohti ylioppilastodistusta ja valkolakkia oli alkanut. Se tuntui jotenkin epätodelliselta. Ajatus aikuislukion suorittamisesta oli itänyt mielessäni jo useamman vuoden ajan ja oli nyt konkretisoitunut todellisuudeksi. Mielessäni olin ehkä tehnyt opintojen aloittamisesta vaikeampaa kuin mitä se sitten käytännössä oli: laitoin sähköpostia ja astelin sovittuna aikana sisälle Lyseonpuistoon. Siitä se sitten lähti. 

Alusta asti minulle oli selvää, että halusin edetä opinnoissani hitaaseen tahtiin. Työssäkäyvänä neljän 
lapsen äitinä tahdoin pitää opiskelun itselleni mielekkäänä enkä saada uutta kuormittavaa ja paineita aiheuttavaa asiaa elämääni. Opiskelu tuntuikin heti kovin mieluisalta. Aivan kuin minulla olisi ollut uusi mukava harrastus. Uudet opittavat asiat olivat todella innostavia ja mielenkiintoisia. Englannin kurssitenteissä minusta tuntui kuin olisin pelannut jotain hauskaa tietokonepeliä, äidinkielen kuva-analyysia kirjoittaessani sain monia uusia oivalluksia ja matematiikan tehtäviä ratkoessa koin onnistumisen iloa.

Aikuislukion aloittaessani laitoin itseni ikään kuin samalle paikalle kuin missä olisin ollut kaksikymmentä vuotta sitten, jos olisin silloin opiskellut lukiossa. Halusin antaa mahdollisuuden itselleni miettiä alanvaihtoa ja sitä mikä minusta voisi vielä ”isompana” tulla. Siksi halusin myös panostaa ylioppilaskirjoituksiin saadakseni niistä hyvät arvosanat ja pisteet hakiessani jatko-opintoihin. Kun olin saanut opiskeltua äidinkieltä, matematiikkaa ja englantia lähes kaikki kurssit iltaopinnoissa, aloin myös opiskella reaaliaineita, joita oli mahdollista opiskella päivälukiolaisten kanssa samoilla tunneilla. Vuorotyöni mahdollisti minulle osallistumisen osittain noillekin tunneille.

Kaikki kohtaamani opettajat ovat olleet aivan mahtavia. Kiitollisin mielin jään muistelemaan heitä kaikkia nyt opintojen päätyttyä. Opetus on ollut laadukasta, innostavaa ja monipuolista. Apua ja tukea on ollut aina saatavilla. Ylipäänsä tällainen tilaisuus opiskella ylioppilaaksi vielä aikuisiällä on huikea mahdollisuus. Minulla oli hyvä onni, kun sain nuorimman siskoni vanhoja lukiokirjoja ja lähipiirissäni on ihmisiä, joilta olen saanut apua tietoteknisissä pulmissa. Olenkin kiitollinen kaikille opettajille ja läheisilleni opintojeni loppuun saattamisesta. Ilman heitä se ei olisi ollut mahdollista.

Nyt kun valkolakki on painettu luvan kanssa päähän ja aikuislukio on osaltani ohitse on olo iloinen ja ylpeä: minä tein sen! Sain rutkasti lisää itsevarmuutta opiskeluun ja miksen myös elämään ylipäänsä. Olo on myös haikea. Toivon, että tapaan vielä tuttavuuksiani aikuislukioajoilta myöhemminkin ja voimme vaihtaa kuulumiset kohdatessamme. Keväällä on yhteishaun aika. Rovaniemen korkeakoulutarjonnasta olen löytänyt itseäni kiinnostavan tutkinnon. Opiskelu ja uudesta innostuminen jatkukoon osaltani ensi syksynä.


8.12.2021 Niina Filppa





   


Lämpimät onnittelut kaikille 3.12. valkolakin saaville




Finlandia
 
 
Itsenäisyyspäiväiltana
sytytän kynttilän
 
kuulen tutun, hiljaisen hymnin,
laulu voimistuu

voimistuu voimistumistaan
 
ja lopulta vyöryy
läpi metsien, soiden, järvien, jokien
ylös tunturien huipulle asti
 
kunnes laskeutuu kyliin
ja viimein soi hautausmaiden
valoaallokossa
 
Keittiössä katselen kirkasta liekkiä
 
muistan sitä erästä tuntematonta
ja monia muita
 
kiitän



Runo: Kati Kanto







     ”Kaikki unelmamme voivat toteutua, jos meillä on kylliksi                                                         rohkeutta tavoitella niitä” 
                                                        - Walt Disney -



Heippa, 

Mie olen Sanna Posio, kevään 2021 ylioppilas, Rovaniemen aikuislukiosta. Idea lukion aloittamisesta lähti mieheltäni ja pian olinkin jo googlailemassa Rovaniemen iltalukio/aikuislukio mahdollisuuksista. Otin yhteyttä opoon ja jo seuraavalla viikolla olin ensimmäisellä tunnilla. Koska minulla on jo kaksi ammattia taustalla, niin olisin voinut mennä suoraan kirjoituksiin, jos olisin halunnut. Peruskoulusta ja muista opinnoista oli kuitenkin jo sen verran aikaa, että halusin mennä tunneille. 

Aloitin helmikuussa 2020 ja jo syksyllä olin jännittämässä muiden kirjoittajien kanssa salissa. Ja vain reilu vuosi aloituksesta kirjoitin loputkin aineet, keväällä 2021. Kävin koko opiskelun ajan päivät töissä ja illat olin koululla oppitunneilla. Itselle lukion suorittaminen reilussa vuodessa sopi, mutta tottakai siihen voi käyttää enemmänkin aikaa ja suunnitella itselle sopivan rytmin, tähän saa hyvin apua lukion opoilta. 

Äidinkielen tunneilla sain kirjojen lukemisen palon ja nyt olen lukenut enemmän kirjoja kuin koskaan. Englannin tunneilta sain hieman lisää varmuutta englannin kielen käyttämiseen, enää en sano tietä kysyvälle turistille ”I don’t speak English” vaan yritän auttaa häntä parhaani mukaan. Lukio antoi myös hyvän pohjan pääsykokeisiin valmistautumiseen, sillä yo-kirjoitukset ja niihin lukeminen oli ennen pääsykoe urakkaa. 

Kannustan jokaista, joka vähänkin miettii lukion aloittamista aikuisena, käymään edes juttelemassa opon kanssa ja rohkeasti koulun penkille. Opettajat iltalukiolla ovat aivan huippuja, he osaavat auttaa jos jokin asia mietityttää ja kun iltatunneilla opiskelijoita on vähemmän, opetus on paljon yksilöllisempää. Itseäni jännitti, että osaanko käyttää kaikkia matematiikan ohjelmistoja tietokoneella, mutta niihinkin saa apua opettajalta ja netistä löytyy todella hyviä ohjeita. Stressiä ei kannata ottaa myöskään siitä, jos jokaiselle tunnille ei pääse, sillä läsnäolopakkoa ei ole. Itse koin kuitenkin saavani suurimman hyödyn olemalla tunneilla mahdollisimman paljon. 






Aikuisten perusopetuksen A1-ryhmä oli mukana Tomorrow’s Witnesses - tanssityöpajassa keskiviikkona 6. marraskuuta 2019. Kommentteja työpajasta:


“Mukavaa!”

“Meni hyvin!”

Kivaa, mutta tulin vähän kipeäksi! 

Tanssi oli hyvää. Naurua ja leikkiä, tanssia! 

Liikuimme, kävelimme, juoksimme ja liikutimme käsiä.

Paljon tunteita!

Kiva, että välillä oli 20 minuutin tauko. :)

Oli hyvä keskittyä liikkeeseen.

Opettajat olivat mukavia.

Terveellistä liikuntaa, hiki tuli!


2.12.2019


Ympäristötaideprojekti Lyseonpuiston lukiolaisten kanssa


Aikuisten perusopetuksen P2-ryhmä oli mukana Lyseonpuiston lukion Taide ja ympäristö -projektissa. Yhteinen projekti liittyi avaruusgeometriaan. P2-ryhmä kävi kaksi kertaa kuvisluokassa matematiikan opettajan, Adela Ratiun, kanssa. Tunnilla me olimme yhdessä kuvislinjan opiskelijoiden ja kuvaamataidon opettajan Kristiina Tikkalan kanssa, jotka toimivat ohjaajina. Lisäksi mukana oli opetusharjoittelija Mari Järviluoma Lapin yliopistosta. 

Tunnilla rakensimme värillisestä kartongista avaruuskappaleet, Platonin kappaleet, tetraedrin (kartio, pyramidi), heksaedrin (kuutio) ja oktaedrin. 


Käytössä oli pohja (2 erilaista kokoa), kynä, viivoitin, sakset, värillinen kartonki ja liima. Ensin laitoimme pohjan kartongin päälle ja kynällä piirsimme kartongille. Saksilla leikattiin kartonki. Viivoitimme kartongin ja liimasimme palat yhteen. Yhteensä rakensimme 62 kappaletta. 

Kuvislinjan opiskelijat rakentavat taideteoksen niistä kappaleista. 

 

Askartelupohjat olivat valmiina Pulmaarion oppaassa 

https://www.cs.helsinki.fi/group/linkki/materiaali/pulmaario/ohjaajanopas/Pulmaario_ohjaajanopas.pdf


Yhteistyö toi P2-ryhmälle uusia kokemuksia, mahdollisuuksia työskennellä ja keskustella suomalaisten kanssa.

“Ymmärsimme miten tehdään kuutio.” - Ali ja Maryam

“Kokemus oli tosi mukava.” - Tabit, Israa ja Heba

“Keskustelimme suomalaisten kanssa.” - Hussein ja Abbas

“Opimme uusia sanoja ja asioita, kun me työskentelimme yhdessä.” - Musa’ad, Maher ja Luqman

“Nyt on helpompi laskea kappaleiden pinta-aloja ja tilavuuksia.” - Adela


Kiitämme opettajia ja kuvislinjan opiskelijoita tästä yhteistyöstä ja kokemuksesta. Olemme valmiina uuteen projektiin!


18.11.2019




              




Aikuislukioiden kevätseminaarissa Tampereella 5.4.2019


Aikuislukioiden kevätseminaariin osallistui koulultamme kolme opettajaa, Seija Matinmikko, Adela Ratiu sekä Kati Kanto.

Seminaaripäivä oli antoisa. Tervetuliaissanojen jälkeen ensimmäisen luennon piti vuoden 2018 tieteentekijä Jussi Jalonen. Hänen aiheensa oli ”Sivistyksen jälleenrakentaminen”. Jalonen ilmaisi luennossaan huolensa nykyihmisten ”pikavoittojen” odotukseen. Hänen mielestään opetuksessa ei kiinnitetä perusasioihin enää tarpeeksi huomiota. Miten voimme palauttaa sivistyksen itseisarvon takaisin? hän kysyi.

Psykologi Hippu Pintilä luennoi työnilosta ja siitä, mitä itse voimme tehdä oman hyvinvointimme hyväksi. Yksi tärkeimmistä seikoista on porukkaan kuulumisen tunne, kanssakäyminen muiden kanssa. Esimerkkinä Pintilä kertoi tutkimuksen, jossa röntgenlääkärit olivat tutkineet kuvia paljon tarkemmin saatuaan röntgenkuvan mukana kasvokuvan kuvatusta potilaasta. Keskeistä työnilon tunteessa ovat päivittäiset pienet ilon hetket. Pintilä esitteli myös kaavion 16 elämän perusmotiivista, kombinaation, joka on jokaisella ihmisellä uniikki.

Kirjailija Juha Hurmeen luennon aihe oli ”Sivistymättömyyden ABC”. ”Hän käyttäytyi sivistyneesti.” -lause kertoo siitä, arvostamme sivistynyttä käytöstä, sitä, että ihminen ei ole töykeä, Hurme sanoi. Sivistys on keino kasvattaa onnellisuutta, se on yhteisymmärrystä, kommunikaatiokykyä. Hurme otti esimerkin älypuhelimesta: nykyihmisellä on maailma taskussa, mutta hän ei silti osaa suunnistaa oikein. Varsinainen sivistyksen A, B, C ovat hänen mielestään A) nykyihmisen arvostelukyvyn puute, jonka aiheuttaa informaatiotulvan moninaisuus, B) oman kokemuksen oikeuttamaton laajennus eli se, että ihminen levittää esimerkiksi rasistisia mielipiteitään netissä myös muille ja C) ahdistuminen maailman monimutkaisuuden edessä, jolloin ihminen on enemmän altis myös valheille.

Hurme lainasi Sokratesta, joka on sanonut: ”En tiedä mitään, mutta ainakin tiedän sen, etten tiedä mitään, mutta pölkkypäät luulevat tietävänsä.” Kun tunnustaa sen, kuinka vähän tietää, on viisas. Väkivalta syntyy juuri tiedon puutteesta, mutta siitä luulosta, että ihminen jotain tietää, kirjailija totesi luentonsa lopuksi.

Tämän jälkeen Oulun aikuislukion rehtori Panu Kela esitteli uutta lukiolakia ja uutta LOPS:ia. Lyhyessä Omppu-ohjausta maahanmuuttajille -projektin esittelyssä käytiin läpi, millaisia kokeiluja opetuksessa oli tehty. Yksi oli esimerkiksi se, että luokassa on kaksi opettajaa samanaikaisesti: biologian tunnilla on läsnä myös suomen opettaja, joka opettaa opiskelijoille aihepiirin sanastoa ja kieltä kyseisen aineen avulla.

Näiden yhteisluentojen jälkeen opettajat menivät omiin aineryhmiinsä. Oli hyvin antoisaa jutella kollegojen kanssa ajankohtaisista asioista, kuten esimerkiksi uudistuneista yo-kirjoituksista.

Opettajille oli mahdollisuus osallistua vuosikokouksen jälkeen vielä erilliseen iltaohjelmaan, joka piti sisällään esimerkiksi todella taitavan taikuriesityksen sekä elävää musiikkia. Tarjolla oli myös tamperelaisia herkkuja, kuten mustaamakkaraa.  


                     
Kati ja Adela seminaarin iltatilaisuudessa              Psykologi Hippu Pintilä esitteli kaavion 16 elämän                                                                                 perusmotiivista, kombinaation, joka on jokaisella                                                                                 ihmisellä uniikki



Kati Kanto





Mietteitä joulukuun illassa


Jo hämärtyy ilta yöksi

nukkuu pieni karhunpentu lumipeiton alla

kuusikko hyräilee hiljaa

                             on joulu.


Talviuntaan? Kyllä, on pian sydäntalvi. Kynttilät ja tähdet ovat syttyneet ikkunoihin, pöydille, kaduille. Kulkuset ja tiu’ut soittavat hilpeitä säveliään. Uskomattoman nopeasti vierähti tämäkin syksy, kuten aina. ”Ajan virtaa on tonttu kuulevinaan, miettii suuntaan sataan, ainaista ongelmataan”.

Syksyn aikana on opiskeltu ahkerasti sekä peruskoulun että lukion puolella. Koulussamme vietettiin Suomen 101-vuotisitsenäisyysjuhla 5.12. Samalla lakitettiin 7 uutta Rovaniemen aikuislukion syksyn ylioppilasta yhdessä Lyseonpuiston lukion ylioppilaiden kanssa.

Peruskoulun puolella vietettiin maahanmuuttajaopiskelijoiden kanssa teemapäivää 21.11. Ohjelmassa oli jalkapalloa, elokuvaa, pipareiden koristelua sekä joulukorttien ja videon tekoa.

Olemme onneksi saaneet vihdoinkin valkoisen maan! Hiihtämässä olen käynyt lokakuusta saakka Ounasvaaran tykitetyllä lumella, mutta jo reilun viikon ajan on päässyt hiihtämään muuallekin, vaikka perinteisen latua ei ole voitu ajaa aivan joka paikkaan vielä. Selvisi, että S2-ryhmän opiskelijoissanikin on muutamia poikia, jotka harrastavat hiihtoa. Se on hienoa!

Lumi on tärkeä matkailuyrittäjille, mutta yhtä lailla meille kaikille. Hartaasti Rovaniemelle odotettu lumi valkaisi ja kirkasti mustan tienoon hetkessä kauniiksi satumaisemaksi. Ei ihme, että lumestakin on lukuisia lauluja, joista useat liittyvät jouluun. Muistuu tässä kirjoittaessa mieleen, miten kerhossa esitimme joulujuhlassa laulun, jonka 1. säkeistö menee seuraavasti: ”Pieni pilvi pehmoinen, pimpeli pompeli pom, heitti maahan hiutaleen, pimpeli pompeli pom, alas maahan yksinään, aivan aivan yksinään!” Hiutale päätyy nallen nöpökuonolle, johon se sitten sulaa. Toivotaan, että sulaminen jääkin nyt sille asteelle ja saamme nauttia hiihdosta, laskettelusta, pulkkamäestä ja muista talven riemuista kevääseen saakka.

Toivotan kaikille hyvää, rauhallista joulun aikaa ja lomaa sekä onnea ensi vuodelle 2019–ennen kaikkea tietysti tsemppiä opintoihin!

Rovaniemellä 17.12.2018

Kati Kanto

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, S2-opettaja

 

Lapsen joulu

Joulukortit mummon ja papan pöydän alatasolla
on käytävä läpi yhä uudelleen:

”Hyvää joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!”

Kuulen, kumpi kulkee käytävää,
koko ajan soi jossakin laulu: Joulu, oi joulu, auvoinen armas!
Riemun täytenä luoksemme tullos!

Pianon musta kansi kiiltelee, valkoisten koskettimien naurava suu avautuu
”Voi, voi, kuinka on kaunista laulua!” sanovat pappa ja mummo.

Kaupungilla ihmettelen, miten joka kadun kulmassa voi seisoa pukki 
ja miten se voi olla aina hieman eri näköinen! 
Tuolla sillä on säkki, josta se jakaa karkkia, tuolla se vain seisoo ja huiskuttaa! Mitä ihmettä? 
Miten se ehtii joka paikkaan ja on kuitenkin aina eri?

Parturi-kampaamojen, Osuuspankin, Leivon leipomon, kultasepänliikkeiden, Asemankengän näyteikkunoissa
parrakkaat automaatti-pukit kumartelevat, viisovat, heiluvat, huojuvat
ja entä Stockmannin ja Sokoksen ikkunat! Oi, kato!
Porot, pukit, kääpiöt, punatulkut ja tuo pikkutyttö! Miten tuo pipopäinen pikkutyttö saa kulkea tuolla! Ja miten sekin jaksaa koko ajan vain nauraa ja huiskuttaa! 
Illalla pukki tulee mummolan parvekkeelle helikopterilla, 
mutta isä on mennyt käymään kellarissa eikä sitä näe, voi harmi!

Edelleen seison tämän valtavan näyteikkunan edessä

edelleen ihmettelen

Kati Kanto